Aivojumppakerho: Helena Miettinen Inkeriläiset juuret 13.10.26
Aivojumppakerhon vieraana 13.10.26 VTT Helena Miettisen aiheena oli Juuret revittiin - muistot jäivät. Helena Miettinen kertoi kotimaastaan karkotettujen inkeriläisten muistoista ja muistelemisen merkityksestä.
Helena Miettinen on inkeriläisen pakolaisäidin tytär, jolle inkeriläisten historian ja identiteetin tutkimisesta on muodostunut tärkeä osa elämää. Hän ryhtyi tutkimaan sukujuuriaan 1980-luvun puolivälissä ja väitteli valtiotieteiden tohtoriksi aiheenaan Menetetyt kodit, elämät, unelmat. Helena on Inkerin Kulttuuriseuran puheenjohtaja ja on edistänyt inkeriläistä kulttuuria mm. toteuttamalla useita valokuvanäyttelyjä. Lisäksi hän on kirjoittanut useita Inkeriaiheisia julkaisuja. Häneltä ilmestyi juuri uusi kirja.
https://www.sttinfo.fi/…/helena-miettisen-tuntemattomat…
Inkerinsuomalaiset olivat Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla Inkerinmaalle siirtyneiden suomalaisten jälkeläisiä. Alue sijaitsee Suomenlahden ja Laatokan välissä nykyisen Pietarin ympärillä.
Stolbovan rauhan (1617) jälkeen Ruotsi sai Inkerinmaan haltuunsa ja kuningas Kustaa II Adolf aloitti alueen voimakkaan luterilaistamisen puskuriksi ortodoksista Venäjää vastaan.
Ruotsi menetti alueen takaisin Venäjälle 1700-luvun alussa Suuressa pohjan sodassa, jolloin alueelle perustettiin Pietarin kaupunki. Tästä huolimatta suomen kieli, luterilainen usko ja vahva oma kulttuuri säilyivät kylissä vuosisatoja.
Stalinin etnisten vainojen kohteeksi joutuivat kymmenet tuhannet inkeriläiset ja heitä vangittiin, teloitettiin tai karkotettiin Siperiaan ja Keski-Aasiaan.
Jatkosodan aikana saksalaisten miehitysalueelta evakuointiin Suomeen noin 63 000 inkeriläistä. Sodan päätyttyä noin 55 000 heistä palautettiin Neuvostoliittoon. Heille ei kuitenkaan annettu lupaa palata kotiseudulleen Inkerinmaalle, vaan heidät kuljetettiin suoraan karkotukseen Keski-Venäjälle ja Siperiaan.
Presidentti Mauno Koivisto antoi v. 1990 lausunnon, jossa inkerinsuomalaiset rinnastettiin ulkosuomalaisiin ja heille myönnettiin paluumuuttajan status. Tämän seurauksena vuosina 1990–2016 Suomeen muutti noin 30 000–35 000 inkeriläistä. Nykyään Suomessa arvioidaan asuvan noin 50 000–70 000 inkerinsuomalaistaustaista henkilöä. Inkerinsuomalaisten kulttuuria ja historiaa vaalii Suomessa mm. Suomen Inkeri-liitto.
Aivojumppakerhon vetäjä Liisa Varjokallio esitteli kerhon syksyn ja kevään ohjelman. Tervetuloa mukaan!








