Adventti ja itsenäisyyspäivä 28.11.24
Keravan kansalliset seniorit viettivät lämminhenkisen adventti- ja itsenäisyyspäivän juhlan to 28.11.24 Viertolassa.
Tervehdyssanat lausui Krister Tamminen
Virsi: 2: 1-3
- Avaja porttis ovesi
Adventtihartauksen piti Keravan seurakunnan pappi Tuomas Niskanen.
Serenad kuoroa johti Risto Kostia ja säesti Pertti Haukola.
- Hoosianna hymni, Virsi 1, yhdessä
- Profeettojen ennustus (Kaija Eerola)
Yhteislaulu
- Veteraanin iltahuuto
Itsenäisyyspäivän puheen piti everstiluutnantti Jarmo Ahonen.
Virsi: 577: 1-3,7
- Sun kätes, Herra voimakkaan
Päätössanat lausui Krister Tamminen
Serenad kuoro
- Suomen laulu (Fredrik Pacius, E. v. Qvanten)
Juhlapuhe, Jarmo Ahonen-
Runo
Vietämme itsenäisyyspäivän juhlaa,
on meillä vapaa syntymämaa,
jota kaikki eivät omista ollenkaan.
Sen kalliisti saimme me lunastaa,
siitä annoimme uhrin raskaan.
Nyt vanhoina usein muistamme, ne kohtalon raskaat vuodet,
eikä unohdu ne mielistämme milloinkaan ennen kuin kuolet.
Vaivat suuremmatkin joskus olleet ovat,
nuoruusvuosinasi vietit sotavuodet kovat.
Eikä meitä lannistanut sotavelkain paino,
monen vuoden kriisitila ja vihollisen raivo.
On aihetta olla kiitollinen itsenäisestä ajasta,
vain ihme Jumalalta, päästi meidät pahasta.
Maailma, nuoret, eivät kovin hyvin ymmärrä,
miten tämä pieni maa, saa itsenäisenä asustaa.
Ei ihmettä oo suurempaa, jonka maailmakin tuntee ja tunnustaa.
Siis uhreille ja Jumalalle kunnia kaikesta tästä.
Arvoisat seniorit, Hyvät isänmaan ystävät.
Luin teille mäntsäläläisen rintamaveteraanin Hannu Tervashongan kirjoittaman runon Itsenäisyyspäiväksi, jota saamme 6. päivä joulukuuta liputtaa 107 kerran. Keravan kirkonmäellä klo 9.30 lippukuntiemme partiolaiset nostavat Suomen lipun salkoon ja väki laulaa virrestä 577, ”Sun kätes, Herra, voimakkaan”, kuten myös tänään tulemme tekemään.
Me kunnioitamme ja muistamme tuolloin seppeleenlaskuilla sankarivainajiamme niin Keravalla kuin Tuusulassa.
J.V. Snellman on lausunut: Kansakunta, joka unohtaa kaatuneet soturinsa, unohtaa itsensä ja oikeuksistaan ensimmäisen – vapautensa.
Talvisodassa Suomi taisteli 105 kunnian päivää. Tänään Ukraina on jo taistellut yli 1 000 päivää vapautensa - itsemääräämisoikeutensa puolesta.
Hyvät kuulijat
Suomen itsenäistymisaika ja itsenäisyyden alkuvuosikymmenet olivat tuskaista taivalta.
Marraskuussa 1917 Leninin Suomeen lähettämä Stalin lausui kuulijoilleen:
”Toverit! Meille on tullut tietoja, että teidän maassanne on samanlainen valtakriisi kuin oli Venäjälläkin Lokakuun vallankumouksen aattona…Tällaisessa ilmapiirissä voi kestää ja voittaa vain yksi valta, sosialistinen valta… Jos tarvitsette meidän apuamme, me annamme sitä teille, veljellisesti ojentaen teille käden. Tästä voitte olla varmat.”
Tänä päivänä Venäjä käyttää aktiivisesti hybridisodan keinovalikoimaa aiheuttaakseen eripuraa ja näinpyrkii vaikuttamaan kansakunnan taistelukykyyn – maanpuolustustahtoomme ja taistelumoraaliimme.
Nuoressa isänmaassamme kansakunta oli siis kahtia jakaantunut. Osa porvaristostakin vastusti maamme itsenäistymistä peläten idänkaupan päättymistä. Seurauksena oli 111 päivää kestänyt vuoden 1918 sota. Sitä kutsuttiin niin valkoisten kuin punaistenkin puolella vapaustaisteluksi. Valkoisten puolella sillä tarkoitettiin Suomen vapauttamista Venäjän vallasta ja punaisten puolella kansan vapauttamista kapitalismin sorrosta.
Mikä oli kansakunnan yhtenäisyys tultaessa Talvisodan kynnykselle? Voiko eripurainen kansa menestyä idän karhun painostusta vastaan? Otto Korpijaakko kirjassaan ”Tulessa ja Pakkasessa” kuvaa yhteisen taistelutahdon syntyä seuraavasti:
”JR 39 Sortavalasta itään, on Uomaan suunnassa linnoitustöissä nousevaan uhkaan varautuen. Meillä on vain lapiot, rautakanget, sahat ja kirveet. Olemmehan köyhän kansan linnoitustöissä, joissa piikkilanka on lähes ainoa muualta tuotava rakennustarvike. Jatkamme työtä kuumeisella kiireellä, vaikka sota tuntuukin kaukaiselta. Kuulemme puhuttavan sankoista ihmisjoukoista, jotka Helsingin asemalla ovat saattelemassa neuvottelijoita. Eihän Neuvostoliitto maata tarvitse, ja mikä voima sitä meidän suunnalta uhkaisi? Kunhan järkiintyvät, niin asettuvat.
Lokakuun märkyys alkaa vakavasti haitata elämää. Suurin osa miehistä asuu teltoissa. Varusteet ovat puutteelliset, vaatteita ja jalkineita on vaikea kuivata. Koti-ikäväkin vaivaa mieltä. Kotona olisi tärkeämpää tekemistä kuin tämän sodan leikkiminen kurjissa oloissa.
Varustustöissä olevat miehet muodostavat pienoiskuvan Suomen eripuraisesta kansasta. Joukossa olevalla suojeluskuntaväellä on verissään vakaumus maan puolustamisesta. Mutta joukossa on paljon miehiä, joille maan puolustaminen on vain asevelvollisuusaikana opetettu opinkappale … he tottelevat, koska ruotuväessä on opittu tottelemaan. Suuri joukko on niitäkin, jotka kantavat mielensä syvyyksissä kahden vuosikymmenen takaisia kiroja. Ne kirot nousevat esiin kesken töitä, apeana kyräilemisenä apean syksyn vaikeuksissa.
Lokakuun telttakeskustelut tulevat kärkeviksi eri mielipiteiden käydessä vastakkain. Asiaa yritetään korjata lisäämällä joukkojen henkistä huoltoa. Pidetään puheita ja järjestetään virkistystilaisuuksia. Tyytymättömyys vaimenee hetkeksi, mutta ei häviä. Työtä jatketaan kiihtyvässä tahdissa. Työ on sittenkin paras lääke joukkojen koossapitämiseksi.
Mutta mitä pidemmälle marraskuu joutuu, sitä rauhallisemmaksi muuttuu joukon mieliala. Tyytymättömyys kuluu pois. Ovatpa miehet entisiä suojeluskuntalaisia tai punakaartilaisia, talollisia tai mökkiläisiä, virkamiehiä tai työläisiä, vanhoja tai nuoria, kaikkien ajatukset soluvat vähitellen samoihin uomiin.
Vuosien ajat on eletty eri karsinoissa ja riidelty. On kuuluttu omaan ryhmäkuntaan ja pidetty tiukasti kiinni kannastaan. Mutta tällaista syntynyttä yksimielisyyttä ei ole ennen nähty. Mistä se on tänne rajalle tullut? Kotialueeltako? Meidän valistustyömme tuloksenako? Samantekevää! Marraskuun ihme on purkanut raja-aidat? Tuumataan - Meillä ei ole antaa maata lahjaksi tai vuokralle, se kun on perintömaata. Siitä ei riitä tuumaakaan.
Mutta jo muutaman viikon kuluttua taisteluiden alettua teltoissa puhuttiin myös sodan kovista vaatimuksista – taistelutahdosta – sen merkityksestä.”
”Näitä mietiskelimme Viirukkalammen maastossa. Meillä on sen verran jo kokemusta sodan tiestä, että tunnemme hyvin omat rajoittuneisuutemme. Tässä ei selvitä eteenpäin puheilla eikä kauniilla lupauksilla. Tässä tarvitaan hiljaisia sisukkaita miehiä, jotka eivät etsi omaansa eivätkä tavoittele mukavuutta, vaan jaksavat asettaa saamiensa tehtävien suorittamisen elämänsä korkeimmaksi päämääräksi. Meiltä vaaditaan enemmän kuin olemme tähän mennessä kyenneet antamaa. Sisu ei saa loppua vielä läheskään siinä pisteessä, missä se rauhan oloissa on katkennut. Meidän on kerta kaikkiaan unohdettava, millä mitalla rauhan aikana ihmistä mitattiin. Muuten ei isänmaa selviä koettelemuksistaan.”
Hyvät kuulijat.
Sotien 1939–1945 järkyttävät tappiot ja ihmiskohtalot sekä taloudelliset ja aluemenetykset olivat musertavatja epäoikeudenmukaiset.
Sota aiheutti lapsille ja nuorille vaativia aikoja. Sotalapsia oli 80 000 ja heistä 15 500 jäi palaamatta Suomeen. Suomen tappiot haavoittuneina olivat 205 000 ja 91 000 kaatuneina, joilta jäi 30 000 sotaleskeä ja 50 000 sotaorpoa. Henkisten järkytysten ja traumojen seuraukset olivat osa perheiden arkea, kun samalla maata tuli jälleenrakentaa. Lisäksi kansakuntamme tehtävänä ja haasteena oli asuttaa 430 000 kotinsa menettänyttä evakkoa, joista osa ei koskaan ymmärtänyt, miksi heille kävi näin?
Toisin luvuin suhteuttaen voidaan todeta, että joka kuudestoista mies oli sotainvalidi, joka seitsemästoista nainen oli sotaleski, joka kahdeskymmenesviides lapsi oli sotaorpo ja joka yhdeksäs suomalainen oli siirtoväkeä.
Raskaista tappioista huolimatta peräänantamattomuutemme ratkaisi sen, että Suomea ei miehitetty ja vältimme Baltian maiden kohtalon. Maat suostuivat Neuvostoliiton sotilastukikohtien perustamiseen alueilleen 1939. Suomen välirauhan 1940 aikana päättyi Viron, Latvian ja Liettuan 20-vuotinen itsenäisyys Neuvostoliiton miehitykseen verukesyillä.
Keskusteluissaan Liettuan ulkoministerin kanssa Moskovassa 3. kesäkuuta 1940, Molotov vaati kuulijaltaan todellisuuden tajua sanelullaan:
”Teidän on ymmärrettävä, että pienet kansat tulevat häviämään tulevaisuudessa. Teidän Liettuanne ja muiden Baltian kansojen, Suomi mukaan luettuna on liityttävä kunniakkaaseen neuvostokansojen perheeseen. Sen vuoksi teidän tulisi nyt alkaa perehdyttää kansaanne neuvostojärjestelmään, joka tulevaisuudessa tulee hallitsemaan kaikkialla Euroopassa ja jota tullaan toteuttamaan nopeammin joissakin paikoissa, kuten Baltian maissa ja myöhemmin muualla.”
Tänä päivänä puhutaan; Trumpin ajan koittaessa, pikaisesta rauhasta Ukrainaan. Toistaako historia ja suurvaltojen menettelyt itseään, jos ryhdytään heikompien ohi ja yli sopimaan rauhan ehtoja. Puhutaan jopa Suomen mallista.
Suomi taisteli aluksia yksin ja myöhemmin suurvaltojen tukemana. Tänä päivänä maanpuolustustahto, sotilaalliset suorituskyvyt, suorituskyvyt elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi ja huoltovarmuus sekä liittoutuminen läntisiin rakenteisiin on se turva, johon Suomi pienenä maana nojaa.
Suomesta tuli Naton jäsen 4. huhtikuuta 2023. Suomen roolia harmonisoidaan osana liittoumaa ja kahdenvälisiä sopimuksia, viritetään johtamis- ja hallintorakenteita, laaditaan operatiivisia suunnitelmia ja niiden tarvitsemia suorituskykyjä, myös logistiikan osalta. Tärkein, monipuolinen harjoittelu vanhojen ja uusien kumppaneiden kanssa maalla, merellä, ilmassa ja kyberulottuvuudessa on jo nyt kiinteä osa maanpuolustuksemme opetus-, koulutus-, harjoitus- ja arviointijärjestelmää.
Tämä kaikki rakennetaan vahvan kivijalan - oman kansallisen puolustusjärjestelmän vahvistamiseksi ja tukemiseksi. Pohjolassa etulinjan maana meillä on oltava uskottava pidäke, millä viestimme Venäjän aluevaltauspyrkimyksille – perintömaasta ei anneta enää tuumaakaan.
Hyvät kuulijat
Olemme kansakuntana, tässä haastavassa kansainvälisessä tilanteessa, siirtymässä veteraaniajasta perinneaikaan. Veteraanisukupolven asioista, heidän eduistaan ja tukitoiminnasta sekä perinnetyöstä vastanneet liitot purkautuvat vuoden loppuun mennessä.
Suomalaisen kulttuurin keskeinen periaate, sukupolvittaisesta jatkumosta, ei saa katketa. Tämä huomioiden, on Tammenlehvän Perinneliiton johtoon rakennettu valtakunnallinen perinneorganisaatio. 26 alueyhdistystä ja lukuinen määrä perinnetoimikuntia. Tehtävien vaihto tapahtuu virallisesti valtakunnallisessa tilaisuudessa Talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.2025, jolloin tulee 85 vuotta sodan päättymisestä. Vuonna 1925 syntyneet täyttävät 100 vuotta. He olivat nuorin sotaan kokonaisuudessaan määrätty ikäluokka.
Meillä Keravalla Sotaveteraaniyhdistyksemme työtä ja perinteitä jatketaan yhdessä Sotainvalidien Keravan seudun jaoston kanssa - Tammenlehvän Keravan perinnetoimikuntana. Kaupungin ja seurakunnan lisäksi toimintaan on sitoutunut 13 yhdistystä sekä lukuisa määrä yrityksiä ja kaupunkilaisia kannattajajäseninä.
Tammenlehvän Perinneliitto edistää kansallista yhtenäisyyttä, pitää yllä maanpuolustustahtoa, vaalii Tammenlehvän sukupolven kulttuuriperintöä ja jatkaa veteraanien tukityötä.
Keravalla perinnetoimikuntamme eri tukityön muodoin huolehtii veteraaneista, sotainvalideista, puolisoista ja leskistä viimeiseen iltahuutoon saakka.Tänä päivänä 34 kunniakansalaista viettää arkeaan keskuudessamme. Perinnetyössä keskeistä on sotien 1939–1945 sotilas- ja kotirintamaperinteen ylläpitäminen, säilyttäminen ja siirtäminen tuleville sukupolville. Puhumme koko sotiemme sukupolven arvoista ja perinteestä.
Velvollisuutemme menneitä sukupolvia kohtaan on vaalia ja kertoa veteraanisukupolven tarinaa. Näin autamme nykyisiä ja tulevia sukupolvia ymmärtämään Suomen itsenäisyyden puolesta käydyn taistelun merkityksen. Se tarina, perintö, on kertomus uhrautuvuudesta, sitkeydestä, lähimmäisen huomioonottamisesta ja tulevaisuuden uskosta.
Kansakuntamme vahva maanpuolustustahto on korkeaa tasoa. Me säilytämme sen myös korkeana, kun huolehdimme nuorten kyvystä ja halusta puolustaa omaa ja Suomen yhteistä tulevaisuutta.
Veteraanisukupolvi pelasti Suomen ensin rintamalla - kotirintaman tukemana ja sitten sodan jälkeen suorittamalla suuren jälleenrakennustyön. He säilyttivät myös Suomen itäisimmän rajapyykin, mikä sijaitsee Ilomantsin Hattulan kylän Virmajärvellä. Se on ollut rajapyykkinä aina Stolbovan rauhasta, vuodesta 1617 lähtien.
Palaan virteen nro 577 ja siihen, että tuolla kuvaamallani rajapyykillä on sama numero. Tämä Runebergin suuri isänmaan virsi otettiin käyttöön juuri talvisodan syttyessä. Virrestä on tullut rakas kansallemme ja vähiten sotiemme miehille ja naisille– koko sukupolvelle. Se viittaa luottavasti tulevien sukupolvien työhön ja rukoukseen. Ennen kaikkea se on rukous isänmaan puolesta – säe viisi (5):
”Oi Herra, käy sä siunaamaan, nää rannat rakkaan synnyinmaan.
Suo aina rauha suloinen, ja estä sota verinen”.
Hyvät Keravan kansalliset seniorit
Parhaiten kunnioitamme sotiemme sukupolven uhrauksia muistamalla heitä ja rakentamalla tänä päivänä yksimielisinä isänmaatamme.
On muistojen aika, on perinnetyön aika, on hiljaisen kiitollisuuden aika.
