Elämäni tarina 16.10.25
Keravan kansallisten senioreiden jäsentapaaminen torstaina 16.10.25.
Viertolan sali alkoi täyttyä jo hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua koulujen syyslomaviikosta huolimatta. Moni seniori halusi tulla kuulemaan Keravalla tutuksi tulleen ja monessa mukana olleen entisen puheenjohtajan Anja Hännisen esitystä ”Elämäni tarina”.
Anjalla olikin paljon kerrottavaa alkaen lapsuudesta rajan lapsena Miehikkälässä. Sodan loppuvaiheessa kesällä 1944 perhe joutui lähtemään evakkoon pois sodan jaloista. Paimiossa perhe sai hyvän väliaikaisen kodin ja pääsi syksyllä palaamaan takaisin kotiin. Seitsenlapsisessa perheessä kasvaneena Anja totesi olleensa lapsena kiltti, ahkera ja ujo, johon puheenjohtaja totesi, että muu on säilynyt, mutta ujous hävinnyt.
Kotkan yhteislyseosta koulutie vei lopulta Helsingin yliopistoon, jossa Anja valmistui teologian maisteriksi ja monien vaiheiden jälkeen varsinainen elämäntyö tuli tehdyksi Keravan seurakunnassa yhteensä 36 vuotta. Lehtorista papiksi ja lopulta kirkkoherraksi ja lääninrovastiksi oli vaiherikasta ja mielenkiintoista aikaa. Tästä ajasta saatiin kuulla muutamia yllättäviäkin välähdyksiä, joista ajan rajallisuuden vuoksi vain pieni siivu ehdittiin kertoa.
Anja kertoi myös hänelle tärkeästä työstä inkeriläisten parissa Petroskoissa, Pietarissa ja Pihkovassa. Tutustuminen Maria Kajavaan ja Paul Saariin tekivät Anjaan lähtemättömän vaikutuksen ja rakkauden inkeriläisiin, joiden elämänvaiheet koskettivat syvältä. Petroskoihin saadut vanhusten palvelutalot 1994 ja 1997 sekä Tsalnan seurakunta olivatkin vuosikymmenet keravalaisten tuen ja ystävyyden kohteina. Samoin Pietarissa toiminut Pyhän Mikaelin seurakunta oli merkittävä ystävyyskohde. Näistä idän ystävätoiminnan vaiheista Inkeriin, Venäjän maalle ja Virossa Viljandin rovastikuntaan ja Köpun ystäväseurakuntaan Anja on kirjoittanut Kerava-seuran julkaisuun nro 21. laajemman artikkelin.
Eläkkeelle hän jäi vuonna 2010, mutta on ollut edelleen aktiivisesti mukana senioritoiminnassa.
Paikalla olivat myös senioreiden kunniapuheenjohtaja Matti Hyvönen ja kunniajäsen Veikko Halonen.
Kulttuuritoimikunnan pj. Arja Ulmanen kertoi tulevasta joulutoriretkestä ja valotti myös ensi kevään ja kesän toimintaa. Kaikkea mielenkiintoista on meille tulossa!
Liikuntasenioreista Anita Paakkala-Järvelä muistutti perjantain Liikuntakerhosta klo 13.00 Viertolan kulmasalissa. Kahtena seuraavana perjantaina meitä ohjaa rivitanssiin Siiri. Tulkaa rohkeasti mukaan!


















